Renkajärvi-kalenteri

Valokuvauskilpailu ja Renkajärvi-kalenteri
Vuodesta 2009 alkaen suojeluyhdistys on julkaissut omaa Renkajärvi-seinäkalenteriaan. Kalenteri on noudattanut uskollisesti omaa ja ainutlaatuista konseptiaan:
- Kalenteria kuvittavat vain Renkajärven ja Renkajoen alueen valokuvat, jotka kerätään vuosittain järjestettävän valokuvauskilpailun kautta.
- Kalenteri ilmestyy poikkeukselliseen aikaan, keskellä kesää – se tulee myyntiin heinäkuun viimeisenä lauantaina ja kattaa aina ajanjakson kuluvan vuoden elokuun alusta seuraavan vuoden elokuun loppuun eli 13 kuukautta.
Kilpailukuvat ja kalenteritilaukset osoitteella kalenteri@renkajarvi.fi.
Kalenterillemme on vuosien saatossa muodostunut oma roolinsa myös osana järven asukkaiden ja mökkiläisten yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Renkajärveläisyys on ollut suojeluyhdistykselle tärkeätä sen perustamisesta lähtien – se, että olemme kaikki mukana tekemässä Renkajärvestä vielä nykyistäkin puhtaampaa ja kirkkaampaa.